Edellisessä blogissani lupasin tehdä seuraavan postauksen
Gdanskin ostoksistani, joten tässä se tulee. Meillä ei ollut aikaa shoppailla
kuin yhtenä päivänä, mutta ehdin silti löytää itselleni mm. kasan paitoja sekä
ihania keittiöpyyhkeitä.
Shoppailimme Gdanskin keskustassa olevassa uudessa
Forum-kauppakeskuksessa. Forum on uusi, iso ostoskeskus täynnä ihania liikkeitä.
Osa liikkeistä oli samoja joita meillä on täällä suomessa, mutta oli myös
paljon sellaisia, joita täällä ei vielä ole.
Suosikkiliikkeeni Forumissa oli vaateliike nimeltä Mohito.
Mohitosta ostin itselleni kolme t-paitaa sekä ohuen neuleen.
House-Brand liikkeestä löysin itselleni supermies t-paidan ja
ihanan, pehmoisen lintukuvioisen collegepaidan.
Hauskasta Sinsay-vaateliikkeestä
ostin itselleni kaksi hauskaa shortsipyjamaa.
Merkkiliikkeestä nimeltä Van Graaf
ostin syksyä varten Calvin Kleinin huivin.
House&You niminen liike oli sisustajan paratiisi täynnä
toinen toistaan ihanampia sisustusjuttuja. Tilan puutteen vuoksi
(matkalaukussa) ostin liikkeestä vain kolme suloista keittiöpyyhettä.
Pahoittelen kuvien huonoa laatua. Olen vasta-alkaja näissä
blogijutuissa, joten eiköhän laatu ala ajan myötä parantua =) . vinkkejä saa
antaa ;) .Seuraavassa postauksessani aion testailla arvonnasta voittamiani
Puhdistamon Kombucha maitohappobakteerijuomia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti