Greetings from Gdansk




Tässä vihdoin päivitykseni kesälomareissustani Puolaan. Elokuun ensimmäisenä päivänä matkustin pikkusiskoni kanssa Gdanskiin neljäksi päiväksi. Ajattelin kertoa teille vähän kokemuksiani matkasta.


Edellisestä ulkomaanmatkastani (jonka olisin tehnyt lentäen) oli kulunut jo vuosia ja odotin innolla matkaa. Lensimme Gdanskiin Turusta WizzAir:n koneella. Olin yllättynyt siitä, että pelkäsin lentämistä. Aiempina kertoina en muista pelänneeni yhtään. Aiemmin olen tosin lentänyt vain isohkoilla FinnAir:n koneilla. Se oli mielestäni harmillista, että lentokoneen henkilökunta ei puhunut sanaakaan suomea ja englantiakin oudolla aksentilla. Itse sain kyllä tolkun suurimmasta osasta heidän puhettaan. Mietin muita matkustajia, joilla ei ehkä ole kovin hyvää kielitaitoa, että ymmärsivätköhän he yhtään mitään? Kone oli aika ahdas ja matkalla oli pientä turbulenssia, joten olin äärettömän kiitollinen kun vihdoin laskeuduimme Puolan maaperälle.






Lentokentällä meitä oli vastassa upea viiden tähden Mersu-bussi, joka vei meidät hotelliimme nimeltä Wolne Miasto. Hotelli oli vain kolmen tähden hotelli, mutta silti pidin siitä todella paljon. Hotelli oli kaunis ja siisti. Myös palvelu hotellissa oli asiantuntevaa ja kohteliasta. Aamupalabuffet oli hotellissa todella kattava ja herkullinen (harmi kun siitä ei tullut otettua kuvaa). Hotellissa oli myös iso ilmastoitu ruokasali, jossa oli mukava syödä.

Huoneemme oli kahden hengen huone toisessa kerroksessa. Huone oli muuten ihana, mutta sinne kuului hyvin kadunmelu, joka jatkui joka yö melko myöhään. Huoneessa oli ilmastointi, mutta siitä huolimatta yöllä oli pakko pitää ikkunat auki ja jalkatuuletin päällä, jotta sai nukuttua. Kaiken kaikkiaan olin hotelliimme tyytyväinen.






Toisena päivänä Puolassa teimme retken ensin Oliwan kaupunginosaan ja sen jälkeen Sopotiin. Retkellä meillä oli paikallinen opas, joka puhui suomea. Matkalla Oliwaan opas kertoi Gdanskin ja koko Puolan historiasta ja matkan varrella olevista rakennuksista ja paikoista. Oliwassa tutustuimme Oliwan katedraaliin, joka oli henkeäsalpaavan kaunis roomalaiskatolinenkatedraali. Katedraalissa saimme myös kuulla puolen tunnin urkukonsertin. Urut ovat 95-äänikertaiset ja katedraalin akustiikka huippuluokkaa, joten konsertti oli aivan huikea. Katedraalin vieressä piipahdimme pienessä matkamuistomyymälässä sekä jäätelöllä. Oliwasta matkamme jatkui Sopotin rantakaupunkiin. Täytyy muuten sanoa, että retkipäivänämme Puolassa oli todella kuuma n. 35 astetta. Oppaalta kuulimme Sopotin historiasta ja nykypäivästä. Sopotissa kävimme kävelyllä Molo-laiturilla. Molo tarkoittaa siis Puolaksi laituria. Tänä kyseinen laituri on maailman pisin puurakenteinen laituri. Pituutta laiturilla on yli puoli kilometriä. laiturin päästä päähän kävely kävi helteessä kyllä urheilusuorituksesta =) . Sopotista löytyy paljon pieniä kahviloita ja ravintoloita sekä ihania kauppoja. Sopotista palasimme Gdanskiin merirosvolaivalla nimeltä Black Pearl







Gdanskin keskustassa on pitkä kävelykatu, jonka varrella on aivan ihania ravintoloita ja kahviloita sekä muutama pieni putiikki. Syöminen on Puolassa edullista, joten kokeilimme päivittäin eri ravintoloita ja annoksia. Gdanskissa on paljon vanhoja ja kauniita rakennuksia, joita voisi ihailla loputtomiin. Kävelykadun kummassakin päässä on myös mahtavat portit. Tuntui, että kävelykadulla on aina hirmuisesti ihmisiä oli sitten päivä tai yö. Ilta/yöaikaan kaupunki oli kauniisti valaistu ja kävelykadulla oli erilaisia taiteilijoita esittelemässä taitojaan mm, pallolla, tulikeipeillä yms.









Gdanskin keskustaan oli hijattain avattu kauppakeskus nimeltä Forum. Forumissa on viidessä kerroksessa oleva shoppailijan paratiisi =) . Ajattelin seuraavassa postauksessani kertoa ja näyttää mitä kaikkea ostin Gdanskin matkalta ;) .Tässä oli siis pieni kuvaukseni matkastamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti